Koiraharrastus

Hei!

Koiraharrastus on kuulunut elämääni aina. Ensimmäisen oman koiran sain 7v lahjaksi.
Monirotuinen Hupi 🙂

Hupi oli seuranani kymmenen hienoa vuotta.
Seuraava koira Vikke (emä saksanpaimenkoira,isä tuntemato) tuli minulle kuin vahigossa joulukuusenhaku reissulla, jotenkin jäi vain matkaan 🙂 Vikke oli 10v ilonamme.

Vikken ollessa muutaman vuoden toteutin pitkäaikaisen haaveeni ottamalla ensinmäisen rottweileruroksen Marlitiin Cariocan (Nero). Siitä alkoi todellinen rakkauteni tähän rotuun. Harmikseni Neron elämän taival loppui liian aikaisin selkärangan vian vuoksi. (7v)

Seuraavat koirat olivat rwn Pyörremyrskyn Hulina ja rwu Pyörremyrskyn Gii.Giin kanssa aloitin palveluskoirien metsäjälki harrastuksen.Saaden JK2 tuloksen,muutaman kerran voi luokassa käyden,toko alo tuloskin saatiin.
Rwn Vonkupojan Lölle, oli Giin jälkeläinen. Otin sen sijoitukseen tarkoituksena aloittaa rottweiler kasvatus, mikä jäi vain minun kohdallani haaveeksi.Löllen huonojen luonneominaisuuksien vuoksi.Kasvattaja kyllä teetti yhden pentueen, joka syntyi ja kasvoi minun luonani.
Löllen kanssa saavutin myös JK2:n. Lisäksi kilpailimme TOKO:ssa, sekä treenasimme hakua ja agilityä.

Hulinan ja Giin aikana ehti taloudessa käväistä saksanpaimen narttu Peppi  ja rwu Hurmurin Gos.
Saksanpaimenkoira jouduttiin lopettamaan levinneen syövän takia ja rwu käytöshäriöiden (arka,agressiivinen) vuoksi.
Sitten ihastuin cairnterrieriin ja sellainenhan oli hankittava 🙂 tai oikeastaan mieheni sen minulle osti 10v hääpäivälahjaksi.FIN MVA Stonepile x-tra cool.

Finnrott’s Rolli.Rollin kanssa JK3,toko alo1. Rollin elämäntaival oli valitettavasti hyvin lyhyt, jouduttiin lopettamaan selkävian vuoksi.
Tämän hetkiset koirat ovat   rwn FI KVA FI MVA JK3 BH Finnrott’s Safir ja  rwu Giikuran Rekku

rwu FI KVA Finnrott’s Moska siirtyi sateenkarisillalle 30.10.2015.

Moskan kanssa olen saavuttanut FI KVA JK3 ,TOKO TK1, sekä erikoisjäljeltä FH2:n. Olemme myös suorittaneet kestävyyskokeen hyväksytysti (AD).  Sekä olemme kilpailleet rodun mestaruuskisossa, joskus jopa jälkimestaruuden voittaen 🙂 , sekä olemme käyneet kokeilemassa onnea PK SM kilpailuissa tuloksetta.

Kasvatus

Kasvatan pienimuotoisesti labradorinnoutajia. Ensimmäinen pentue syntyi 2010. Tavoitteeni on kasvattaa terveitä, sekä monipuolisia harrastuskoiria. Pääasia on kuitenkin että tulevat pennut saavat rakastavat ja osaavat kodit.

Ensimmäinen rottweiler pentue  Giikuran kenneliin syntyi 27.5.2016.

Kurssit jotka ole käynyt:

1997 Tottelevaisuuskoulutusohjaaja PK
2000 Tottelevaisuuskoulutusohjaaja TOKO
2000 Koetoimitsija palveluskoirakoe/ SPKL
2000 Kasvattajan peruskurssi hyväksytysti suoritettu
2001 Kasvattajan jatkokurssi hyväksytysti suoritettu
2003 Koetoimitsija luonnetesti/SPKL
2003 Tottelevaisuuskoulutusohjaaja AGI

LUOTTAMUSTOIMET

Huittisten Seudun Koirayhdistys
tottelevaisuuskouluttaja 1998 -edelleen

Huittisten Seudun Koirayhdistys
johtokunnan jäsen 1996 -1997
Varapuheenjohtaja 1999 ja 2013-2014
Puheenjohtaja 2000-2001
Puheenjohtaja 2018

 

SPL Ala-Satakunta ry
hallituksen jäsen 2007- 2016

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s